TYÖNVOIMA PULAAN PYSYVÄ RATKAISU
Adoptio lapsia Suomeen
Jos työvoimapula sekä yleensä kansalaisten kasvu halutaan turvata. Suomalaiset naiset eivät halua synnyttä. Maailma on täynnä orpolapsia.
Helpotetaan heti aboptio mahdollisuuksia ihmisille jotka haluaa hoitaa lapsia. Nytkin on varmaankin paljon ihmisiä, jotka ovat odottaneet vuosia näitä adoptiota.
Se ei vaikuta heti, mutta sillä saadaan pitkällä tähtäimellä Suomen väkiluku nousuun. Sekä ihmisiä jotka oppivat jo nuorena Suomen tavat ja kulttuurin.
Kriisiytyykö työvoimapula? Jo kaksi kolmesta työnantajasta näkee ongelmia tulevissa rekrytoinneissa
”Osaajapula pahenee pahenemistaan. Jo viime vuoden tutkimuksessa tilanne näytti hälyttävältä osaajien rekrytoinnin kannalta. Nyt tilanne on kiristynyt entisestään. Monella alalla puhutaan jopa kriisiytymisestä”, kommentoi Duunitorin toimitusjohtaja Thomas Grönholm.
Hoitoalalla ja teollisuudessa usko eniten koetuksella
Tutkimuksen tuloksista erottuvat alat, joita työvoimapula kurittaa tällä hetkellä koviten.
Ylivoimaisesti vaikein tilanne on hoitoalalla. Hoitoalan rekrytointien parissa työskentelevistä vastaajista jopa 75 prosenttia uskoo rekrytointien vaikeutuvan tulevan vuoden aikana.
Työvoimapula näkyy myös toimialan työpaikkailmoitusten määrissä – sosiaali- ja hoiva-ala on noussut suurimmaksi Duunitorin palvelussa. Tälläkin hetkellä Duunitorin sivustolla on julki yli 6 800 alan työpaikkailmoitusta.
Viime lokakuusta lähtien hoitoalan ilmoitusmäärät ovat myös kasvaneet suhteessa muihin. Esimerkiksi helmikuussa hoitoalan ilmoituksia julkaistiin 22 prosenttia enemmän kuin toiseksi tulleen rakennusalan ilmoituksia. Nyt maaliskuussa ero on jo 35 prosenttia.
Tulevan vuoden rekrytoinnit koetaan vaikeaksi myös teollisuuden toimialalla. Tutkimukseen vastanneista alalla rekrytointia tekevistä 72 prosenttia uskoo pätevien tekijöiden rekrytoimisen vaikeutuvan tulevana vuonna.
Luku on linjassa esimerkiksi kanssa siitä, että ala tarvitsee 130 000 uutta osaajaa tulevan kymmenen vuoden kuluessa.
Tällä hetkellä teollisuuden ja teknologia-alan työpaikkailmoituksia on avoinna Duunitorin sivustolla noin 4 900 kappaletta.
Joka kolmas työnantaja harkitsee rekrytointia ulkomailta
Kansallisen rekrytointitutkimuksen mukaan työnantajat ovat kääntämässä katsettaan entistä enemmän Suomen ulkopuolelle – jo 31 prosenttia tutkimukseen vastanneista kertoo harkitsevansa rekrytointia ulkomailta tulevan vuoden aikana.
”Yksittäinen työnantaja voi löytää osaajapulaan nopeita ratkaisuja, joista ulkomailta rekrytoiminen on yksi esimerkki. Toinen keino on oman houkuttelevuuden lisääminen. Se vaatii peiliin katsomista”, Grönholm toteaa.
Grönholm muistuttaa, että houkuttelevan työnantajakuvan rakentaminen kannattaa kuitenkin pitkällä tähtäimellä, koska työmarkkinoiden sisäinen liikehdintä on kasvusuunnassa.
”Arvioimme, että nuorimmat sukupolvet vaihtavat työpaikkaa jopa 20 kertaa työuransa aikana. Työnantajat joutuvat joka tapauksessa kilpailemaan entistä enemmän parhaista osaajista.”
"Päättäjät mukaan talkoisiin"
Grönholmin mukaan pula tekijöistä näkyy myös Suomen suurimman työnhakupalvelun palveluiden kysynnässä. Yritykset ja organisaatiot ovat valmiita käyttämään rekrytointien onnistumiseen enemmän rahaa ja etsivät jatkuvasti uusia keinoja menestyä taistelussa tekijöistä.
“Panostuksia tehdään nyt esimerkiksi johtamiseen, etuihin, brändiin, viestintään ja työntekijöiden tavoittamiseen. Parhaat työnantajat onnistuvat viestimään omat vahvuutensa niin hyvin, että eivät kärsi työvoimapulasta tällä hetkellä käytännössä lainkaan. Suurella osalla on kuitenkin yhä paljon parantamisen varaa.”
Nyt vaalien alla Grönholm peräänkuuluttaa myös tulevien päättäjien roolia.
”Isossa kuvassa ongelma ei poistu, ellei yhteiskunta löydä keinoja työelämän uudistamiseen ja työntekijöiden määrän kasvattamiseen työmarkkinoilla. Siksi päättäjät on saatava mukaan talkoisiin.”
Duunitorin työelämään keskittyvän vastausten perusteella enemmistö päättäjistä olisi valmis etsimään ratkaisuja työvoimapulaan maan rajojen ulkopuolelta. Lähes 75 prosenttia vastanneista eduskuntavaaliehdokkaista allekirjoittaa Suomen tarvitsevan lisää ulkomaista työvoimaa tulevaisuudessa
Kommentit